Yli 20 vuoden kokemus esiintymisistä seurakuntien tilaisuuksissa

Aktiivisena seurakuntalaisena ja alaa opiskelleena, minulla on hyvä käsitys erilaisista seurakuntien tilaisuuksista. Olenkin esiintynyt yli 20 vuoden ajan useissa seurakuntien erilaisissa tilaisuuksissa. Tuon mukanani taustakankaat, äänentoiston ja valot tarvittaessa, joten tilaisuuden järjestäminen on sinulle helppoa ja voit luottaa että ohjelma sopii varmasti tilaisuuteen.

Katso mitä minulla on tarjottavana ja ota yhteyttä.

Lapsi- & perhetyö

Lapsityö

Minulta löytyy ohjelmaa myös koko perheelle, esitykseni on nähty leireillä ja esimerkiksi koko ikäluokalle järjestetyissä ”5 v. synttäreillä”. Esityksessä pohditaan sitä, miten jokainen on tärkeä omana itsenään, esitykset osallistavat lapset mukaan maagiselle matkalle, muutamien päästessä lavalle asti avustamaan.

Lasten esitys

Huumoripitoinen, vauhdikas ja osallistava esitys, jossa lapsia ei vähätellä. Temput ovat vahvoja ja tunnelma maaginen. Muutama lapsi pääsee lavalle asti avustamaan muiden osallistuessa paikaltaan, ehkä lavalla nähdään, joku aikuinen tai isonenkin. Sopii vaikka Taikuri Workshopin jatkoksi tai vaikka leirin viimeiseen iltaan. Pituus 30 min.

Perhetyö

Lasten esitykseni sopii hyvin koko perheelle, joten erilaiset Vappu lounaat, yhteisvastuu tapahtumat ja perheleirit ovat minulle tuttuja esiintymis ympäristöjä. Kysy rohkeasti lisää!

Nuoret & leirit

Taikuri Workshop

Erityisesti leireille sopiva aktiviteetti, jossa opetellaan yhdessä taikatemppu ja miten se esitetään. Leirin aikana voidaan pohdiskella esimerkiksi mitä ihmeet ovat, onko oikeaa taikuutta ja millaista se olisi. Viikonlopun jälkeen voikin hämmästyttää kotiväkeä hauskalla taikatempulla. Voimme myös opetella tekemään ilmapallo figuureita. Ohjelman pituus n. 2h tai sopimuksen mukaan.

Nuoret

Rippikoulun opetukset ovat mielessä ja ihmeet mietityttävät. Taikuri esitys voi toimia keskustelun avauksena. Onpa joskus luennoitu raamatun ihmeistä taikurin näkökulmasta. Esityksiäni on nähty erilaisissa tilaisuuksissa kuten leireillä, kauden avaukset tai päätökset, Isos kiitokset, hyväntekeväisyys tapahtumat, nuorisopäivät, teema tapahtumat. Tarvittaessa esityksiä voidaan myös räätälöidä.

Ihmiset kerääntyvät pöydän ääreen kokemaan jotain ihmeellistä, yhdessä. Tunnelma on lämmin ja intiimi. Taikuus tapahtuu ihmisten ympärillä ja heissä. Taikuri esitys täyttä taikaa, jossa yleisö on osa esitystä ja jopa välillä pääroolissa, kuka lopulta onkaan illan tähti. 30 minuutin esitys noin 30 hengen yleisölle.

Hyväntuulinen lavaesitys täynnä vahvaa taikuutta, tilanne komiikkaa ja yhdessä kokemista. Osa katsojista pääsee lavalle avustamaan taikuria, muiden osallistuessa paikoiltaan. Interaktiivinen esitys, joka saa ihmiset hymyilemään ja nauttimaan illasta. Esityksen pituus n. 30 minuuttia. Esityksestä mahdollista tehdä myös lyhyempi 15 minuutin versio.

Varkkatyö

10- synttärit, viikonloppu leirit, kesäleirit, syysloma, hiihtoloma, koulukiertueet…
Varkkatyössä on paljon erilaisia tapahtumia, jotka lapset muistavat pitkään. Ammatti taikurina minulle on tärkeää, että nämä ikimuistoiset tapahtumat muistetaan ilolla! Interaktiivinen tekeminen, vahvat taikatemput, hauskanpito ja oppiminen sopivat hyvin kuvaamaan elämystä lapsille. Esityksissä voidaan pohtia myös kristillisiä teemoja.

Erityisesti varkkatyöhön ohjelmaksi sopii lasten esitykseni sekä taikuri Workshop.

Vapaaehtoistyö

Vapaaehtoiset seurakuntalaiset tekevät usein tärkeätä ja välttämätöntä työtä seurakunnassa, olisiko aika muistaa ja kiittää heitä suuresta työstä. Taikuri on monelle kokemus ja elämys, jota ei ole tullut ennen nähtyä. Aikuisille suunnattu esitykseni sopii hyvin seurakunnan tilaisuuksiin. Esityksessä voidaan myös muistaa yksittäistä henkilöä.

Hyväntuulinen lavaesitys täynnä vahvaa taikuutta, tilanne komiikkaa ja yhdessä kokemista. Osa katsojista pääsee lavalle avustamaan taikuria, muiden osallistuessa paikoiltaan. Interaktiivinen esitys, joka saa ihmiset hymyilemään ja nauttimaan illasta. Esityksen pituus n. 30 minuuttia. Esityksestä mahdollista tehdä myös lyhyempi 15 minuutin versio.

Taikuri kiertelee pöydissä, seurueesta toiseen tuoden taikuuden lähelle, ihmisten käsiin ja ajatuksiin. Tilanne komiikka ja vahvat efektit tekevät tästä kokemuksesta vaikuttavan ja sen muistaa pitkään. Tunnelma nousee ja ihmiset viihtyvät. Esityksen pituus n. 10 min/pöytä/seurue.

Ihmiset kerääntyvät pöydän ääreen kokemaan jotain ihmeellistä, yhdessä. Tunnelma on lämmin ja intiimi. Taikuus tapahtuu ihmisten ympärillä ja heissä. Taikuri esitys täyttä taikaa, jossa yleisö on osa esitystä ja jopa välillä pääroolissa, kuka lopulta onkaan illan tähti. 30 minuutin esitys noin 30 hengen yleisölle.

Aikuis- & vanhustyö

Taikuus ei ole vain lapsille ja nuorille sopivaa, vaan erityisesti aikuisille toimivaa! Taikuus voi herättää sisäisen lapsen ja saada meidät tarkkailemaan elämän ihmeellisyyttä hieman varttuneemmallakin iällä.

Hyväntuulinen lavaesitys täynnä vahvaa taikuutta, tilanne komiikkaa ja yhdessä kokemista. Osa katsojista pääsee lavalle avustamaan taikuria, muiden osallistuessa paikoiltaan. Interaktiivinen esitys, joka saa ihmiset hymyilemään ja nauttimaan illasta. Esityksen pituus n. 30 minuuttia. Esityksestä mahdollista tehdä myös lyhyempi 15 minuutin versio.

Taikuri kiertelee pöydissä, seurueesta toiseen tuoden taikuuden lähelle, ihmisten käsiin ja ajatuksiin. Tilanne komiikka ja vahvat efektit tekevät tästä kokemuksesta vaikuttavan ja sen muistaa pitkään. Tunnelma nousee ja ihmiset viihtyvät. Esityksen pituus n. 10 min/pöytä/seurue.

Ihmiset kerääntyvät pöydän ääreen kokemaan jotain ihmeellistä, yhdessä. Tunnelma on lämmin ja intiimi. Taikuus tapahtuu ihmisten ympärillä ja heissä. Taikuri esitys täyttä taikaa, jossa yleisö on osa esitystä ja jopa välillä pääroolissa, kuka lopulta onkaan illan tähti. 30 minuutin esitys noin 30 hengen yleisölle.

Bio

Olen Juha Laurila eli Taikuri Laurila. Aloitin ammattilaisena toimimisen 2006. Sitä ennen vuonna 1996 harrastuksesta alkanut ammatti on vuosien saatossa pitänyt sisällään niin teatterityötä, opetustehtäviä kuin lukuisia erilaisia yritystilaisuuksia messuista pikkujouluihin.

Tänä päivänä toimin Bisnestaikuuden suunnannäyttäjänä yritysten tilaisuuksissa mm. messuilla ja mottoni onkin  ”Minulle on tärkeätä, että asiakkaani saavuttaa tilaisuuden tavoitteet avullani.”

Laaja kokemus eri tilanteiden ja tilaisuuksien myötä on tehnyt minusta vahvan ammattilaisen.

Taikuri Laurila
Bisnestaikuri 

Juha Laurila
040 576 9448
juha@bisnestaikurit.fi tai taikurilaurila@gmail.com

Jokaisella menestyvällä taikurilla on takanaan hyvät yhteistyökumppanit

Bisnestaikurit näyttävät miten messuilta saadaan huipputuloksia!

Messuosastosuunnittelija Laura Keskitalo suunnittelee myynnillisen messuosaston.
Myynninvalmentaja Reijo Mylläri sparraa myyjäsi huippukuntoon!

Lisäksi koko BNI-verkostoni on käytettävissäsi.

yhteyDENOTTO

Ota yhteyttä minuun sähköpostilla tai soittamalla.

Kerrotko lyhyesti millaisesta tapahtumasta on kysymys esim. yritysjuhlat, messut , perhejuhlat, häät tai esim. seurakunnan tilaisuus ja vielä tapahtuman ajankohta sekä missä tilaisuus on (paikkakunta).

Taikuri Laurila

Juha Laurila
040 576 9448

Asiakkaidemme tietosuoja on meille tärkeää ja haluamme toimia tietosuojaan liittyvissä asioissa mahdollisimman läpinäkyvästi. Lue lisää tietosuojaselosteestamme (GDPR).